DelTa
Tekijät: Simo K. Kivelä, Mika Spåra, Jukka Paatero (2000 - 2001).
DelTa-paketti on tavallisten differentiaaliyhtälöiden opiskelumateriaali. Sisältö riittää tavanomaiseen yliopistotasoiseen peruskurssiin, mutta paketilla voi olla erilaisia käyttöliittymiä, jotka ohjaavat myös suppeampaan, esimerkiksi lukiotasoiseen differentiaaliyhtälökurssiin. Html-taitoinen opettaja voi myös tehdä uuden käyttöliittymän omaa kurssiaan varten.
Tekstimateriaalin lisäksi paketissa on materiaalia, joka on tarkoitettu luettavaksi, muunnettavaksi ja uudelleen laskettavaksi laskentaohjelmalla.
Paketista on kokeilumielessä tehty kaksi erilaista versiota, jotka eroavat toisistaan käyttöliittymän periaatteen ja dokumenttien tekniikan suhteen, mutta eivät sisällön suhteen. Kumpaakin versiota on mahdollista räätälöidä oman tarpeen mukaan.
Versiossa 1 tekstiosiot ovat selaimella luettavia html-dokumentteja, joissa matemaattiset kaavat ovat gif-kuvina. Paketti jakautuu kahteen rinnakkaiseen osaan, joista toisessa käytetään Mathematicaa, toisessa Maplea. Laskentaohjelma ei lisenssiohjelmana sisälly pakettiin. Kaikista Mathematica- ja Maple-dokumenteista on myös selaimella luettavat html-versiot, joten laskentaohjelma ei ole välttämätön. Mahdollisuus dokumenttien muuntamiseen ja uudelleen laskemiseen tällöin tietenkin menetetään.
Mathematica-aloitussivulla on linkit neljän erilaisen kurssin käyttöliittymään. Maple-versiossa käyttöliittymiä on kaksi. Näiden html-koodeja voi käyttää mallina omia käyttöliittymiä laadittaessa.
Mathematica-dokumentit on laadittu versiolla 4.1 ja Maple-dokumentit versiolla 6. Myöhemmissä versioissa näiden ajaminen saattaa antaa hieman erilaisia tuloksia tai edellyttää syötteiden vähäistä muuttamista. Maplen fsolve-rutiinin toiminnasa esiintyy virheitä versiosta 8 lähtien.
Versiossa 2 tekstiosiot ovat xml/MathML-muodossa ja pdf-muodossa. Edellisen lukemiseen tarvitaan Windows-ympäristössä MathPlayer Internet Explorerin lisäosaksi (plug-in); pdf-muodon lukemiseen tarvitaan Adobe Reader selaimen lisäosaksi. Mathematica- ja Maple-dokumentit ovat versiossa 2 saman paketin sisällä, jolloin niiden rinnakkainen, vertaileva käyttö on mahdollista. Dokumentit on testattu ohjelmistojen versioilla 5.1 ja 8.
Omien kurssikohtaisten käyttöliittymien laatimisessa voi käyttää mallina
esimerkiksi tiedostoa
delta/delta2/index.html (versio 1) tai hakemiston
delta2/navi/ navigointitiedostoja (versio 2).
Kummassakin versiossa DelTa-paketin osina ovat differentiaaliyhtälöiden demonstraatiotyökalu DiffEqWeb ja laskentaohjelmaoppaat, jotka toimivat myös erillisinä. Harjoitustehtävät ovat peräisin niinikään erillisestä m-Treeni-paketista. DiffEqWebia käytettäessä selaimen Java-tuen tulee olla sallittu.
DelTa-paketin dokumentit on alunperin kirjoitettu LaTeXilla tai laskentaohjelmilla. LaTeX-dokumentit on muunnettu HTML- tai XML/MathML-muotoon TeX4ht-ohjelmalla, laskentaohjelmadokumentit ohjelmien omia konversiorutiineja käyttäen.
DelTa-paketin tekijänoikeudet ovat tekijöillä. Yksittäisiä sivuja saa tulostaa opetustarkoituksiin.
DelTa-paketin on MFKA-Kustannus julkaissut kirjana.